Rippijuhla
Rippikoulu päättyy rippijuhlaan, jota kutsutaan myös konfirmaatioksi. Konfirmaatiossa nuoret tunnustavat uskonsa ja tulevat seurakunnan täysivaltaisiksi jäseniksi. Kirkossa järjestetättävän konfirmaatiomessun jälkeen voi juhlia nuoren toiveiden mukaisesti.
Konfirmaatiomessu
Rippikoulun jälkeen vietetään konfirmaatiomessua, jossa nuoret lausuvat uskontunnustuksen ja saavat siunauksen. Konfirmaatiossa nuoresta tulee seurakunnan täysivaltainen jäsen, joka voi toimia kummina, osallistua itsenäisesti ehtoolliselle ja olla täysi-ikäisenä ehdolla seurakuntavaaleissa. Rippikoulun käyminen on ehtona myös kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle, mutta konfirmaatiota ei edellytetä. Rippikoulun voi käydä vaikka ei haluaisikaan osallistua konfirmaatioon.
Konfirmaatiomessussa vanhemmat ja läheiset rukoilevat nuoren puolesta yhdessä muun seurakunnan kanssa. Kummi tai muu läheinen on tavallisesti mukana konfirmoitavan nuoren siunaamisessa.
Konfirmaatiomessua vietetään yleensä lauantaina tai sunnuntaina aamupäivällä pääsääntöisesti Tuusulan kirkossa. Konfirmaatiomessu kestää noin tunnin ja se päättyy ehtoolliseen. Messun jälkeen konfirmoiduille jaetaan rippikoulutodistukset. On tapana antaa kukkia kirkossa ja lahjoja juhlapaikalla.
Harjoitukset ennen konfirmaatiota
Ennen konfirmaatiomessua pidetään harjoitus. Siinä nuori ja muut rippikoululaiset harjoittelevat, miten messu kirkossa menee. He käyvät läpi esimerkiksi, missä istutaan ja miten kuljetaan alttarille. Nuoret osallistuvat usein myös messun suunnitteluun yhdessä ohjaajien kanssa.
Ennen messua nuori pukeutuu valkoiseen kaapuun, jota kutsutaan albaksi. Se puetaan omien vaatteiden päälle kirkon sakastissa.
Juhla messun jälkeen
Konfirmaatiomessun jälkeen juhlaa voi jatkaa kotona, vuokratilassa tai muualla. Seurakunnalta voi varata juhlaan tiloja, löydät ne listattuna alempaa tältä sivulta. Juhliin kutsutaan yleensä nuoren lähiomaisia, kummit sekä ystäviä. Myös rippikoulun isoset ja työntekijät voidaan halutessa kutsua rippijuhliin.
Nuoren kanssa kannattaa yhdessä suunnitella juhlaa: millainen ohjelma olisi mieluisa ja mitä lahjoja hän toivoo. Yksi perinteinen lahja on rippiristi eli kaulakoru.
Rippijuhlien ohjelma muodostuu yleensä kahvittelusta ja vapaamuotoisesta seurustelusta. Olennaisinta rippijuhlassa eivät ole ulkonaiset puitteet vaan sisältö ja yhdessäolo.