Siirry sisältöön
hääpari

Häät

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus. (1 Kor. 13:13)

Onnea tulevaan hääpäivään!

Kirkkohäät ovat juhlava tapa mennä naimisiin. Häät voivat myös olla pienet ja rauhalliset, ilman suuria järjestelyjä. Tärkeintä on, että kerrotte tahtonne rakastaa toisianne.

Vihkitilaisuudessa pari pyytää yhdessä siunausta liitolleen paikalle kokoontuneen seurakunnan kanssa ja lupaavat kunnioittaa ja tukea toisiaan elämässä eteenpäin.

Kultaiset vihkisormukset päällekkäin.

Naimisiin kirkossa

Avioliitto voidaan solmia joko kirkollisesti tai siviilivihkimisellä. Siviilivihityt voidaan myös jälkikäteen siunata kirkossa. Kirkollinen vihkiminen on oikeudellinen tapahtuma, jossa tulee olla vähintään kaksi todistajaa. Tähän ohjeeseen on koottu asioita, jotka auttavat kirkkohäiden suunnittelussa.

Milloin kirkkohäät ovat mahdolliset?

Kirkkohäät voi järjestää, kun tietyt ehdot täyttyvät. Molempien puolisoiden tulee olla rippikoulun käyneitä ja kuulua evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Kirkkohäät voi järjestää myös, jos toinen kuuluu evankelis-luterilaiseen kirkkoon ja toinen johonkin muuhun kristilliseen kirkkoon tai yhteisöön. Kristillisiä kirkkoja ja yhteisöjä ovat esimerkiksi ortodoksinen kirkko, katolinen kirkko, helluntaikirkko, adventtikirkko, vapaakirkko ja baptistikirkko.

Avioliiton esteiden tukinta

Avioliittoa säätelee avioliittolaki. Ennen vihkimistä avioliiton esteet tutkitaan, jotta avioliitto on lain mukaan sallittu, ja pari voi mennä naimisiin. Esteitä ovat mm. voimassa oleva avioliitto, rekisteröity parisuhde, lähisukulaisuus, alle 18 vuoden ikä ja ottolapsisuhde. Lue lisää avioliiton esteiden tutkinnasta esteidentutkinta.fi -sivustolta(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Avioon aikovat pyytävät yhdessä avioliiton esteiden tutkintaa Vantaan keskusrekisteristä.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) Ilman tätä tarkistusta avioliittoon vihkiminen ei ole mahdollista.

Esteiden tutkinta kestää tavallisesti noin viikon. Kun tarkistuksessa todetaan, ettei avioliitolle ole esteitä, saatte todistuksen esteiden tutkinnasta. Todistus on voimassa neljä kuukautta ja vihkimisen täytyy tapahtua tämän ajan kuluessa.

Varauskäytännöt

Vihkikirkko, pappi ja kanttori varataan kirkkoherranvirastosta soittamalla tai paikan päällä. Tuusulan seurakunnan jäsenet voivat tehdä vuoden 2028 vihkivarauksia 18.1.2027 alkaen, ja ulkopaikkakuntalaiset 15.3.2027 alkaen.

Vihkitilaisuuden varaamisessa kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Erityisen kysyttyjä ovat kesälauantait. Pääsiäistä edeltävällä hiljaisella viikolla ei suoriteta vihkimisiä. Jos haluat kaksikielisen vihkitoimituksen tai viettää ehtoollista vihkitilaisuudessa, mainitse asiasta varausta tehdessäsi. Muista myös henkilötunnukset – niitä kysytään varauksen yhteydessä. 

Löydät lisätietoja kirkoista ja seurakunnan juhlatiloista tämän sivun lopusta. Huomioithan, että Paijalan kappelissa ei toimiteta avioliittoon vihkimisiä.

Keskustelu papin kanssa

Vihkipappi tapaa teidät ennen vihkimistä. Ottakaa tapaamiseen mukaan avioliiton esteiden tutkintatodistus. Pappi täyttää siihen vihkimiseen liittyvät tiedot.

Tapaamisessa puhutte myös vihkitilaisuuden käytännön asioista. Pappi voi kysyä teiltä asioita, joita hän voi käyttää vihkipuheessa. Voitte kertoa esimerkiksi, miten tapasitte, mitä arvostatte toisissanne ja mitä odotatte avioliitolta.

Musiikki

Häämusiikki koostuu alku- ja loppumusiikista, yhdestä tai useammasta virrestä sekä mahdollisesta muusta soitin- tai laulumusiikista. Tuusulan kirkoissa käytämme aina elävää musiikkia. Vihkimusiikki sovitaan yhdessä kanttorin kanssa. Toiveista kannattaa keskustella hyvissä ajoin. 

Virsi on laulettu rukous hääparille, se tarjoaa häävieraille mahdollisuuden osallistua vihkitilaisuuden kulkuun. Virsikirjasta löytyy oma osio häävirsistä (virret 238-241 ja 816-824). Virreksi voidaan valita myös esimerkiksi vuodenaikaan liittyvä, kiitosaiheinen tai vihittäville muuten läheinen virsi. Löydät virsikirjan osoitteesta virsikirja.fi(siirryt toiselle sivustolle)

Esimerkkejä häämarsseista

  • J. S. Bach: Air, orkesterisarjasta D-duuri nro.3 BWV 1068
  • J. S. Bach: Pieni preludi C-duuri BWV 553
  • J. S. Bach: Pieni preludi F-duuri BWV 556
  • J. S. Bach: Jesu bleibet meine Freude BWV 147
  • J. Clarke: The Trumpet Voluntary
  • E. Elgar: Largamente-osa marssista D-duuri op. 39 nro. 1 (kokoelmasta Pomp and Circumstance)
  • M. Hakanpää: Trumpettisävelmä
  • T. Kuula: Häämarssi
  • E. Melartin: Juhlamarssi näytelmästä Prinsessa Ruusunen
  • F. Mendelssohn: Häämarssi näytelmästä Kesäyön unelma
  • J. Pachelbel: Kaanon D-duuri
  • G.Verdi: Aida
  • R. Wagner: Morsiuskuoro oopperasta Lohengrin                                          

Voitte tutustua suosittuihin häämarsseihin esimerkiksi Naimisiin kirkossa -sivustolla https://naimisiinkirkossa.fi/kauneimmat-vihkikirkot/(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan) 

Esimerkkejä vihkimiseen sopivista virsistä 

  • Virsi 239 Loi Herra kuvaksensa
  • Virsi 240 Herra, kaiken onnen tuoja
  • Virsi 241 Herra, rakkaastani tunnen iloa
  • Virsi 462 Soi kunniaksi Luojan
  • Virsi 517 Herra, kädelläsi
  • Virsi 571 Jo joutui armas aika
  • Virsi 818 Kaiken hyvän antaja
  • Virsi 822 Se tuntee onnen syvän
  • Virsi 823 Rakkauden suurta juhlaa
  • Virsi 923 Silmäni aukaise
  • Virsi 930 Tahtosi tiellä

Esimerkkejä vihkimiseen sopivista lauluista

  • T. Kirkkomäki: Häälaulu
  • P. Laaksonen: Olkoon ylläsi kirkas taivas
  • P. Laaksonen: Rakkauden liekki
  • J.Portaankorva: Enkelin rukous
  • P.Simojoki: Kaikista sanoista suurin
  • P.Simojoki: Minä tahdon
  • P. Simojoki: Rakkaus on lahja Jumalan

Vihkimisen kulku

Voitte valita kirkolliseen vihkitilaisuuteen lyhyen ja pitkän kaavan. Vihkipappi johtaa tilaisuuden kulkua. Vihkitilaisuutta voi harjoitella papin kanssa kirkossa ennen juhlaa. Harjoituksiin voivat tulla myös bestman, kaaso tai muut henkilöt, joilla on tehtävä vihkitilaisuudessa. Kerro papille etukäteen, jos haluat harjoitella. Kirkkohäiden vihkitilaisuus kestää yleensä 20–30 minuuttia.

Tuusulan kirkon urut

Häämarssi

Häät alkavat yhdessä sovitulla musiikilla, usein häämarssilla. Sen aikana saavutte joko yhdessä käytävää pitkin alttarille tai morsian kulkee läheisen saattamana käytävää pitkin, ja sulhanen tulee häntä vastaan. Hääväki seisoo ja seuraa kulkuanne.

Papilla on toinen käsi ylhäällä tehdäkseen ristinmerkin.

Siunaus ja puhe

Alkumusiikin jälkeen tulevat siunaus ja johdantosanat, rukous ja Raamatun jakeet. Pappi pitää teille puheen.

Kultaiset vihkisormukset päällekkäin.

Kysymykset ja sormukset

Pappi kysyy teiltä vihkikysymykset, joihin vastaatte ”tahdon”. Bestman luovuttaa yleensä sormuksen papille. Sormusrukouksen jälkeen voitte halutessanne lausua sormuslupauksen. Sormukset pujotetaan vasempaan nimettömään. Lopuksi saatte jakaa ensimmäisen suudelman tuoreena avioparina.

Kukkia ja sormukset

Onnittelut tuoreelle avioparille

Pappi onnittelee ja antaa teille vihkiraamatun seurakunnan häälahjana. Koko hääväki nousee seisomaan. Hääpari voi väistyä hetkeksi esimerkiksi sakastiin odottamaan vieraiden poistumista kirkosta ja tulla vasta sitten ulos hurrattaviksi ja onniteltaviksi. Riisin, jyvien ja ruusun terälehtien käytön sijaan suosimme saippuakuplia, kilikelloja, huiskuja, folioilmapalloja tai tähtisädetikkuja.

Häät vaivatta

Kauniit ja tunnelmalliset häät voi järjestää myös Hääyö-tapahtumassa ilman suuria kuluja. Hääyö tarjoaa mahdollisuuden mennä naimisiin kirkossa illalla helposti ja ainutlaatuisella tavalla.

Vihkiminen voi tapahtua niin, että yksi pari vihitään kerrallaan tai useampi pari samaan aikaan. Vihkiminen on oikeudellisesti samanlainen kuin muissakin kirkollisissa vihkimisissä.

Lue lisää Hääyö-tapahtumista(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Hääpari

Hääperinteitä kirkossa

Kirkkohäihin kuuluu monia tapoja ja perinteitä. Ne eivät ole pakollinen osa vihkitilaisuutta, mutta ovat yleisiä Suomessa.

Perinteitä ei tarvitse noudattaa muiden vuoksi. Voitte valita ne tavat, jotka tuntuvat teistä hyviltä. Yhtä hyvin voitte myös jättää perinteet pois.

Lue lisää hääperinteistä evl.fi-sivuston Häät-sivulla(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Miehen ja naisen juhlakenkien kärjet vastakkain.

Avioliiton siunaaminen

Jos olette menneet naimisiin siviilivihkimisenä, avioliittonne voidaan siunata kirkossa. Avioliiton siunaaminen on tavallista esimerkiksi kansainvälisissä avioliitoissa tai silloin, kun toinen puolisoista ei kuulu kirkkoon.

Siunaaminen on hyvin samanlainen kuin kirkollinen vihkiminen, mutta siunausta pyydetään jo solmitulle avioliitolle, eikä toimituksessa ole sormuslupauksia.

Avioliitto voidaan siunata kirkollisesti missä päin maailmaa tahansa, koska kyse ei ole juridisesta tapahtumasta. Varaa avioliiton siunaaminen kirkkoherranvirastosta.

Hääkimppu vaaleanpunaisen ja valkoisen sävyissä.

Samaa sukupuolta olevien avioliitto

Tuusulan seurakunnassa toimitaan samaa sukupuolta olevien vihkimisessä piispainkokouksen ohjaamien periaatteiden mukaisesti, eli kohtaamme kaikki parit avoimesti ja kunnioittavasti, jos he pyytävät vihkimistä tai siunaamista.

Häissä toimitaan yleisten periaatteidemme mukaan. Jos vihkiminen ei ole mahdollista, kirkossa voidaan järjestää rukoushetki avioparille. Rukoushetken voi suunnitella yhdessä papin tai muun kirkon työntekijän kanssa. Se voidaan pitää kirkossa tai muussa tärkeässä paikassa. Kertokaa kirkon työntekijälle toiveenne etukäteen. Voitte varata vihkitilaisuuden kirkkoherranvirastosta.(siirryt toiselle sivustolle)

hääpari

Varattavat tilat

  • Kellokosken kirkko
    Kellokosken kirkko

    Männistöntie 5, 04500 Tuusula

    Max 160 henkilöä

  • Kellokosken seurakuntatalo
    Kellokosken seurakuntatalo

    Männistöntie 5, 04500 Tuusula

    Max 75 henkilöä

  • Kirkkotupa
    Kirkkotupa

    Kirkkotie 34, 04310 Tuusula

    Max 30 henkilöä

  • Rihasali
    Riihikallion Palvelukeskus, jossa Rihasali on

    Pellavamäentie 5, 04320 Tuusula

    Max 50 henkilöä

  • Rusutjärven leirikoti
    Rusutjärven leirikoti

    Hämeentie 44 , 04300 Tuusula

    Max 60 henkilöä

  • Tuusulan seurakuntakeskus
    Tuusulan seurakuntakeskus ylhäältä

    Rykmentintie 34, 04300 Tuusula

    Max 150 henkilöä

  • Tuusulan kirkko
    Tuusulan kirkko

    Kirkkotie 34, 04310 Tuusula

    Max 460 henkilöä

  • Jokelan Kotikirkko
    Kotikirkko

    Keskustie 2, 05400 Tuusula

    Max 80 henkilöä