Siirry sisältöön
rippikoululaisia metsässä

Rippikoulu

Tervetuloa ainutkertaiselle tutkimusmatkalle omaan uskoon! Rippikoulussa musisoidaan, pelaillaan, kokoonnutaan yhteisiin hartauksiin, opiskellaan uskoon liittyviä asioita, sekä vietetään yhteistä aikaa yhteisen asian äärellä.

Rippikouluun kuuluu puolen vuoden tutustumisjakso ja noin viikon mittainen leirijakso tai päivärippikoulu. Tutustumisjakson aikana käydään erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Rippikoulun jälkeen nuori voi osallistua rippijuhlaan.

Ilmoittautumien

Rippikouluun ilmoittautuminen alkaa syksyllä. Vuonna 2012 syntyneet seurakuntaan kuuluvat nuoret saavat kotiinsa rippikoulupostia syyskuussa. Myös kirkkoon kuulumattomat voivat käydä riparin.

rippikoululaisia järven rannalla

Eri tapoja käydä ripari

  • Leiririppikoulu koulujen loma-aikoina pääsiäis-, talvi- ja kesälomalla. Tarjolla on myös erityistä ohjelmaa, kuten laskettelua, sisältäviä leirejä.
  • Päivärippikouluun kokoonnutaan päivisin ja yöt nukutaan kotona.
  • Iltarippikoulu sopii henkilökohtaista ohjausta kaipaaville tai pienryhmässä viihtyville.

Tutustu riparivaihtoehtoihin

Kolme nuorta ja ohjaaja nuotion ääressä

Aikuisripari

Jäikö rippikoulu nuorena väliin? Vielä ei ole liian myöhäistä.
Rippikoulun suorittamista vaaditaan esimerkiksi silloin, kun haluat liittyä aikuisena kirkkoon, ryhdyt kummiksi, haluat kirkollisen avioliittoon vihkimisen.

Aikuisrippikoulun voi käydä joko pienessä ryhmässä tai yksin. Rippikoulussa keskustellaan papin kanssa kristillisistä teemoista ja tutustutaan seurakunnan toimintaan. Aikuisrippikouluun kuuluu n. 20 tuntia opetusta ja lisäksi etätehtäviä. Lisätietoja saat rippikoulupastorilta.

Rippikoulupastori Janne
ristiriipus

Erityisripari

Erityistä tukea tarvitseville nuorille on tarjolla oma rippikouluryhmänsä.

Rovastikunnallinen erityisrippikoululeiri järjestetään Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa Leiriniemessä. Leirikeskus sijaitsee luonnonkauniilla paikalla järven rannalla. Erityisriparille otetaan oppilaita Tuusulan lisäksi myös Järvenpäästä ja Keravalta.

Sopivasta rippikoulusta nuorelle voi keskustella Uudenmaan kehitysvammaistyön pappi Elina Jokipaltion kanssa, p. 040 836 8896 / elina.jokipaltio@evl.fi.

Leirijakso on 8.-11.7.2026.

Konfirmaatio on 12.7.2026 klo 10 Tuusulan kirkossa.

Ilmoittaudu erityisripariin
Iloinen nuori

Usein kysyttyä riparista

Milloin rippikoulun voi käydä?

15-vuotiaat: Useimmat nuoret käyvät rippikoulun sinä vuonna, kun he täyttävät 15 vuotta. Ilmoittautuminen on ajankohtaista kasiluokan alkaessa ja seurakuntaan kuuluvia muistutetaan kotiin tulevalla kutsukirjeellä.

14- tai 16-vuotiaat: Jos nuori käy koulua itseään vuotta vanhempien tai nuorempien kanssa, hän voi haluta käydä rippikoulun samaan aikaan luokkakavereiden kanssa. Tällöin kutsukirje rippikouluun jää saamatta, mutta rippikouluun voi ilmoittautua yhtä lailla. 14-vuotiaana rippikoulun käymiseen tarvitaan lupa oman seurakunnan kirkkoherralta. Mainitse siis ilmoittautumisen yhteydessä, jos olet tulossa rippikouluun vuoden etuajassa tai vuoden myöhässä.

Kesken jäänyttä rippikoulua voi jatkaa seuraavana vuonna.

Aikuinen: Joskus teini-ikä ei ole parasta aikaa rippikoululle, vaan kiinnostus löytyy vasta myöhemmin elämässä. Aikuisrippikouluun voi hakeutua koska tahansa ottamalla yhteyttä omaan kotiseurakuntaan.

Voiko kirkkoon kuulumaton käydä riparin?

Rippikouluun ovat kaikki tervetulleita. Jos nuorta ei ole kastettu, hänet voidaan kastaa rippikoulun aikana. Jos nuori on kastettu, mutta ei kuulu kirkkoon, hän voi liittyä kirkon jäseneksi. Ilmoittautumisvaiheessa ei ole eroa sillä, kuuluuko rippikouluun ilmoitettava nuori kirkkoon vai ei.

Ratkaisu kasteesta ja kirkkoon liittymisestä tehdään nuoren ja perheen tahdon mukaan rippikoulun aikana. Kaste voidaan pitää talven aikana, leirillä tai leirin jälkeen ennen konfirmaatiota. Nuori voi siis myös käydä ensin koko rippikoulun ja sen jälkeen päättää, haluaako hän saada kasteen. Alaikäinen tarvitsee kasteeseen ja kirkkoon liittymiseen molemmilta huoltajiltaan kirjallisen hyväksynnän. Rippikoulun päätteeksi tapahtuvaan konfirmaatioon voi osallistua vain kirkkoon kuuluva nuori.

Kaste ja kirkkoon liittyminen on syytä ottaa puheeksi rippikouluryhmän papin kanssa viimeistään rippileirin tai päiväriparin lähestyessä.

Mitä rippikoulusta saa?

Rippikoulu päättyy konfirmaatioon. Konfirmaation jälkeen nuori saa:

Millaisia turvallisen tilan periaatteita riparilla on?
  • Kohtaamme jokaisen avoimesti ja ennakkoluulottomasti.
  • Kunnioitamme yksilön oikeutta ilmaista itseään tai olla hiljaa.
  • Käytämme kieltä, joka edistää turvallisuuden tunnetta.
  • Viestimme asioista ajantasaisesti ja huomioimme jokaisen.
  • Pidämme huolta, että päiväohjelma on jokaisen tiedossa ja helposti löydettävissä.
  • Emme syrji ketään emmekä hyväksy henkistä, hengellistä, tai fyysistä väkivaltaa. Puutumme asiattomaan käytökseen.
  • Tunnistamme kosketuksen rajat ja kunnioitamme jokaisen henkilökohtaista tilaa.
  • Otamme ilonaiheet ja myös epäkohdat rohkeasti puheeksi.

Mikäli meidän vastuullamme olevassa toiminnassa nousee tilanteita tai sellaista huolta, josta haluatte seurakunnalle viestiä, voitte antaa palautetta osoitteeseen tuusula.rippikoulu@evl.fi

Sähköpostia lukee kesän aikana kirkkoherra, hänen sijaisensa ja rippikouluvastaavat.

Rippikoulun turvallisuusohjeet löytyvät evl.fi/plus -sivustolta.(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Lisätietoa muualla verkossa

Rippikoulun ulkoläksyt

Rippikoulussa tavoitellaan ennen kaikkea kristinuskon tärkeiden asioiden ymmärtämistä. Niiden ulkoa osaaminen ei tarkoita pakolla pänttäämistä, vaan voi olla esimerkiksi sitä, että osaa lausua uskontunnustuksen yhdessä muiden kanssa.

Riparilla opetellaan ulkoa pienoisevankeliumi, apostolinen uskontunnustus, 10 käskyä, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus:

Linkin kautta pääset opettelemaan kirkon kivijalkoja – meidän ulkoläksyjämme: https://livekirkko.fi/livekirkkory/ulkolaksyt-seuraavalle-tasolle/(siirryt toiselle sivustolle, avautuu uuteen ikkunaan)

Rippikoulussa tutustutaan Raamattuun ja Virsikirjaan. Yhteiseen keskusteluun voivat nousta erityisesti esimerkiksi seuraavat kristinuskon ydinkohdat Raamatusta: