Siirry sisältöön

Joulukertomus

Tähti tallin yllä kuvituskuva

Joulukertomus

Moikka kaikille ja tervetuloa tämän syksyn 2025 viimeisen Lastenkirkko verkossa pariin!

Tätä kirjoittaessani ulkona on sateista ja lumipeitettä ei ole näkyvissä. Mutta olkaamme toiveikkaita, että jouluna olisi lunta maassa. Aina näin ei kuitenkaan ole, mutta silti voimme nauttia raikkaasta ulkoilmasta joka päivä. Lasten ja nuorten olisikin hyvä liikkua vähintään kaksi tuntia päivässä, jotta koulunkäyntikin tuntuu mukavammalta! Ja sitten lomallahan kannattaa ulkoilla ja leikkiä, kun koulusta ei tarvitse huolehtia. Mutta välillä ollaan sisällä ja nyt voi vaikka katsoa YouTubesta uudemman version Joulukertomuksesta! Ovathan joulun tapahtumat aiheena tällä kertaa!

Toivon teille kaikille ihanaa joulun odotusta ja Jeesuksen syntymän juhlistamista!

Jouluterveisin Maarit

Ps. tiedäthän, että voit tilata tämän Lastenkirkko verkossa sisällön kirjeen muodossa kotiisi ilmaiseksi; ilmoittautuminen verkkosivuillamme.

Luukkaan evankeliumi 2:1-20

Kauan aikaa sitten Rooman valtakunnan keisari Augustus määräsi, että koko alueella oli alettava maksaa veroja. Kaikkien piti mennä omaan kaupunkiinsa kirjoittamaan nimensä veroluetteloon.

Niin myös Joosef lähti Nasaretin kaupungista Betlehemiin. Hänen mukaansa lähti Maria, jonka kanssa hän oli kihloissa. Maria odotti lasta.

Kun he olivat saapuneet Betlehemiin, Maria tunsi, että lapsi alkaa syntyä.

He etsivät huonetta majataloista, mutta kaikki huoneet olivat jo varattuja. He kuitenkin saivat mennä erääseen latoon ja siellä Maria synnytti poika-lapsen. Hän puki lapsen ja pani hänet seimeen nukkumaan.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa lampaita. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi enkeli, jonka ympärillä loisti valoa. Paimenet pelästyivät, mutta enkeli sanoi heille: »Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Betlehemissä syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra.  Te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.» Enkelin sanomaa oli tukemassa muitakin enkeleitä ja he kaikki ylistivät Jumalaa ja iloitsivat juuri syntyneestä Kristuksesta!
 
Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: »Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme vauvan, uuden vapahtajan, josta Herra meille ilmoitti.» He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.

Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli kokenut ja kuullut. Hän mietti tarkkaan asioita itsekseen.

Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.